2013/12/28

my 2013 in pictures



























































Blogissa on käynyt nyt hetkessä valtava katsojavirta. Puhuri tuntuu lämpöiseltä ja huikkailen teille kaikille iloiset moikat ja toivotan tervetulleeksi. Ajattelin että nyt olisikin hyvä sauma tehdä pieni koonti vuoden 2013 tapahtumista, ja tämähän toimisi samalla eräänlaisena crash coursena uusille lukijoille, kertoen mistä Valentine's Afternoonissa on kyse. Ja kuten etukäteen pelkäsin tääkin-on-pakko-laittaa -kuvia kertyi tosi paljon, eli vedin yli sanan pieni tuolta aiemmasta lauseestani ja päätin päästää itseni kunnolla irti. 

Blogini punainen lanka on aika joustava. Kaikki lähti valokuvaus- ja sisustusharrastuksistani. Kaipasin paikkaa jossa voisin yhdistää nuo kaksi ominta juttuani ja hienosti sanottuna harjoittaa ylitsepursuavaa luovuuttani. Syntyi blogi eräänä ystävänpäivänä ja sen nimeksi vääntyi tuon juhlapäivän mukaan Valentine's Afternoon. Nimi, jonka vaihtaminen on käynyt monesti mielessä ja kerran olen jo luonutkin tunnukset toisen nimen alle, mutta kuitenkin kokenut jatkuvan muutoksen uuvuttavana ja jäänyt aloilleni, ainakin toistaikseksi.. Blogi on jo ehtinyt sukkuloida bloggerin, Lilyn ja oman domainin välimaastossa ja tehnyt nyt pysyvän väliaikaiskodin tänne bloggeriin. Se hakee edelleen muotoaan, mutta on päivä päivältä enemmän sellainen mitä haluan.  

★★★

Kirjoittelen ja valokuvaan rennosti siitä mikä milloinkin kiinnostaa, eniten kuitenkin kotiamme. Myös kesäkotimme maalla, kotikaupunkimme Turku ja omat tyylihöpötykseni vilahtelevat täällä tasaiseen tahtiin. Ostimme mieheni kanssa kahdesta asunnosta yhdistetyn kodin 1800-1900-lukujen taitteessa rakennetulta puutaloalueelta Turun keskustan läheisyydestä reilu vuosi sitten. Asunto oli lähestulkoon pommikunnossa ja viime vuoden marraskuusta tämän vuoden kesään asti remontoimme omin kätösin kolmikerroksisen talomme keskimmäisen kerroksen uuteen uskoon. Alakerran remontti odottaa vuoroaan (remppa siellä alkaa tod.näk. ensi keväänä) ja yläkerta sai suurimmalla luvulla varustetun vuoronumerolapun. Sen aika on se kuuluisa sitten joskus

Meistä on ihanaa kun kaikki on nyt itse valittua ja meidän näköistä -kaikki remontin läpikäyneet tilat siis. Kodin tyylisuuntauksista lienee turha jaaritella sen enempää, sillä kuvat kertovat tässäkin asiassa enemmän kuin tuhat sanaa. Enkä malttaisi odottaa että pääsemme toteuttamaan alakertaan kaavailemiani visioita. Ah, uusi makuuhuone, vaatehuone tai kaksi, kylppäri ja muut tilat kutkuttelevat mielessä ja mahanpohjassa. 

★★★

Olisi mulla teillekin pieni pyyntö.. Täällä on aika ajoin pulaa postausideoista ja tuntuu että olen jumiutunut kuvaamaan samoja nurkkia ees taas. Apuja kaivataan joten nimeäisitkö sinua kiinnostavan aiheen, josta haluaisit lukea/nähdä lisää!? Olisi kiva kuulla myös mikä/mitkä ovat olleet mieleenpainuneimpia postauksia blogihistoriani varrelta. Kaikki  kehitysehdotukset ja mitkä vaan terveiset otetaan kiitollisina vastaan. Ilostun niistä aina kovasti ja monesti palailen myöhemminkin lukemaan mitä teillä on ollut sanottavana. 


Loppuun vielä mun terkut: Hei vaan, murut! Kiva kun käytte täällä! 



ps. Jutun nimi huijaa hiukan, sillä eivät tämän postauksen kuvat summaa ihan koko vuotta. Nämä kuvat ovat akselilta kesäkuu-joulukuu, sillä ostimme kesäkuussa uuden tietokoneen ja sitä edeltävät kuvat ovat ulkoisella kovalevyllä. En kaivanut kovalevyä esiin, koska kuvia kertyi tämän jälkimmäisenkin vuosipuoliskon varrelta enemmän kuin tarpeeksi. Remontin aikaiset kuvat ovat siis muisto vain (kuten koko massiivinen remonttiurakkakin jo mielistämme). 



/ Hi there! I summed up the year 2013 in this little flood of photos. Hope you've enjoyed the journey and will stick around. I would love to hear your hopes and thoughts regarding what you'd like to see in Valentine's Afternoon in the future. Feel free to hop in to the comment site and fire away! I'll continue on doing my best in fulfilling your wishes. 

14 kommenttia:

  1. Heippa! Olen uusi lukija ja seurannut sinun blogia nyt pari viikkoa. Löysin blogiisi yhden seuraamani blogin lukulistalta. Onneksi löysin koska tykkään sinun tyylistä kirjoittaa ja valokuvata! Olet ihanan kuuloinen ihminen. Kiltti ja persoonallinen ja sanot mielipiteesi rohkeasti! :)
    Jatkossa toivon juttuja teidän kodista, remontista ja sen suunnitelmista. Ja myös sinun tyylistä, koska se vastaa kai aika hyvin omaan, ainakin sun vaatteet näyttää aina tosi kivoilta kun niitä jossain vilahtaa! :)
    terveisin Anne, Kotka, 31v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiphei Anne ja tervetuloa! Ja voi kiitos, tuota kommenttiasti lukiessa kyllä punastun. :) Kodista ja remontista suunnitelmineen on varmasti tulossa juttuja, kiva kuulla että tykkäät. Tyylijuttujakin voisin koittaa välillä saada aikaiseksi, vaikka tykkäänkin olla mielummin kameran takana kuin edessä :D
      Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Ei harmita samojen paikkojen katseleminen ollenkaan =) Teillä on tosi kaunis koti ja katselen sitä mielellään. Teet niin usein muutoksiakin että kaikki näyttää aina uudelta ja raikkaalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mukava kuulla! Kiitos kommentista ja muksaa alkanutta viikkoa! :)

      Poista
  3. Samaa kun ylempi anonyymi nro 2, mitään erityistä uutta ehdotettavaa en keksi, blogisi on täydellinen näin! :)

    Jos yhden pienen toiveen saisi esittää, niin kuvia ala- ja yläkerrasta samoin kuin keskikerroksen ennen-kuvia olisi kiva nähdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Tiiuseni! :) Olen itsekin harmitellut, ettei tullut otettua kunnollisia ennen-kuvia. Sitä oli niin innoissaan remontista että alettiin vaan heti purkaa vanhaa pois. Ja toiseksi asuntoa ostaessa oli vuoden pimein aika, joten kaikki vähäisetkin kuvat ovat aika suhruisia. Mutta olishan se parempi kuin ei mitään, joten käyn kuvat läpi ja koitan saada aikaiseksi before and after -pläjäystä.
      Meidän maksuuhuonetta (sijaitsee alimmassa kerroksessa, vielä remontoimattomassa) näkyy vähän -tosin todella vähän näköjään- ainakin tässä jutussa: http://valentinesafter12.blogspot.fi/2013/09/bunny-bedroom-pre-renovation.html
      Kuvaisin sitäkin lisää, koska salaa jopa tykkään noista paneeliseinistä, mutta se on niin pimeä loukko ettei niistä kuvista tule mitään muulloin kuin kesäpäivisin.
      Kivaa viikkoa sulle ja kiitos taas kommentista! :)

      Poista
    2. Kiva jos jaksat väsätä b&a-postauksen! :) Kiitos linkistä, kieltämättä nuo paneelit viehättää jollakin tapaa, vaikka muutoin puunväri ei itseäni houkutakaan suuremmin. :O

      Kivaa viikkoa sullekin! :)

      Poista
  4. Tää on ihana blogi, oon seurannut jo ainakin vuoden ja nyt ekaa kertaa kommentoin. Tykkään tosi paljon kun aiheet vähän vaihtelee välillä, niin ei käy tylsäks. Ihana blogi, mahtavia kuvia! Asuja olisi kiva nähdä enemmänkin, mutta on hyvä näinkin. Kivaa sunnuntaita sinne!! xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin tämän: olen Katariina, 28v ja asun Vaasan seudulla. :)

      Poista
    2. Kiitos, Katariina! Ihana kuulla, ja tosi kiva että kommentoit :) Juttele ihmeessä jatkossakin, ajatuksiasi olisi kiva kuulla. Koitamme petrata tyylijuttujen määrässä ja yritän uskaltautua kameran eteen useammin.
      Mukavaa maanantaita ja alkanutta viikkoa sulle! xo

      Poista
  5. Kuvasi näyttävät ennen kaikkea kauniilta, valoisilta ja tunnelmallisilta, joten vuosi on ollut varmasti hyvä! Jatka samaan malliin vaan, blogisi seurassa on todella viihtyisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista, Saija! Kiva että viihdyt. :))

      Poista
  6. Olen uusi lukija, löysin blogisi ihan hetki sitten:) Kuvasi ovat tosi taitavasti ja mielenkiintoisesti otettuja ja tekstit hyvin ja kiinnostavasti kirjoitettuja. Lisäsin blogisi heti lukulistalleni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! Sait mut hymyilemään :) Pitääkin tulla heti vastavierailulle sinun luo.

      Poista