2013/12/30

my new year's resolution







Valokuvailin vähän tuossa joulun alla siskoni kukkakaupassa, Helmivillakossa Tampereella. Leikkokukkien keskellä oli hurjan kiva olla! Sain ilokseni tuhdit kimput kotiinviemisiksikin ja niitä ihastelen kotona pyödilläni edelleen.  

Ja siitähän se ajatus sitten lähti.. Uudenvuodenlupaukseni nimittäin. Lupaan ensi vuonna 2014 tuottaa itselleni pientä arjen luksusta tai hemmottelua joka viikko, edes jollain ihan pienellä jutulla. Luksus voi tulla vaikkapa juuri kukkakimpun tai maukkaan aamiaiscroissantin muodossa, pyykkäämällä lakanat pesulassa tai ostamalla leivoksia for-no-reason. Haastan samaan mukaan ihan kaikki muutkin. Kulutetaan pienyrittjien palveluita ja tuotetaan samalla itsellemme ja maailmaan paljon iloa ja hymyjä! 

ps. Ennen tätä en ole vuosikausiin tehnyt uudenvuodenlupauksia. Nyt tajuan että se on tainnutkin johtua siitä etten ole aikaisemmin hoksannut että voisin luvata itselleni jotain näin kivaa. Tämä lupaushan on niin win-win kuin olla ja voi. 





/ Welcome January and spring! Flowers always bring everyone to smile and what could be a better way to light the darkness of this snowless winter than flowers. I took these pictures in my sister's flower shop Helmivillakko in Tampere. 

My new year's resolution this year is to pamper myself every week, even with the smallest things :) 


8 kommenttia:

  1. Ihanan värisiä hyasintteja. :) Tuo tumma pinkki erityisesti on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niistä tuli ihanan värikäs kimppu! :)

      Poista
  2. Ihana idea :) Mä en ole vastaava luvannut, mutta tietoisesti olen pyrkinyt kuitenkin muistamaan itseäni pienillä kivoilla jutuilla kaiken stressin ja kiireen keskellä. Viime vuonna tein lupauksen, että alan kommentoimaan enemmän blogeissa joissa vierailen. Petrattavaa on vieläkin, ja aionkin luvata saman uudestaan ensi vuodeksi :) Siinäkin on vähän tuollainen win-win juttu, on kiva ilahduttaa kommentilla kun tietää miten vaikka yksikin pieni sana voi tehdä toiselle hyvän mielen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana idea toikin! Ja niin totta. :) Myös mun pitäisi petrata siinä. Kiva kun käyt ilahduttamassa mua kommenteillasi, niitä on kiva lukea!

      Poista
  3. Ihana lupaus. :) Upeaa Uutta Vuotta 2014, olkoon se onnea, iloa ja arjen luxusta pullollaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiju! :) Kaikkea hyvää ja säkenöivää myös sulle vuodelle 2014 :)

      Poista