2014/05/03

hei hetkeksi





Heippis kamut!

Olen puolihuolimattomasti elänyt hiljaiseloa blogissa viimeiset pari viikkoa ja ajattelin vähän pidentää tätä virkistäväksi osoittautunutta taukoa. Tuntuu hyvältä olla vaan ja nauttia elämästä, hidastaa tahtia ja huilata ne vähät hetket joita remppa ja muut kiireet pieninä pilkahduksina jättävät. Tehdä asioita aidosti sen sijaan että näkisi kaiken vain kameran linssin läpi. 

Olen miettinyt tätä blogitaukoa pitkän aikaa, mutta päätös syntyi lopulta kuitenkin hetken mielijohteesta. Intuitioon luottavana ihmisenä tiedän että fiilispohjalla on mentävä. Silloin kun siltä tuntuu on paras odotella blogi-inspiraatiota, tuulettaa näkemyksiä ja miettiä minkälaista sisältöä oikeasti haluan jatkossa tuottaa. Ja palata sitten entistä varmempana takaisin. 

Summa summarum: blogi hiljenee hetkeksi, mutta lopulliset hyvästit nämä eivät ole. Palailen taajuuksille ennemmin tai myöhemmin, joko tällä konseptilla tai jollakin muulla, aika näyttää. 

Kiitokset teille kaikille tähänastisita hetkistä! Olette kullanmuruja :)

Ja hei ainahan meillä on Instagram. Päivitän kuvia ja muuta kuten ennenkin. Mä olen siellä nimellä @annikannn_  Nähdään! 




/ I's not a final goodbye but a farewell to the blog for some period of time. I seem to be leading a busy life at the moment and it feels good to let myself have some time off from this blog stuff for now. Time just calm down, relax, do things fully and not hurry to the next step all the time. But I'll be back for sure! 

Meanwhile we will alway have Instagram. I'm there under @annikannn_  Hope I'll meet you there! 

3 kommenttia:

  1. Mä jo odotan sun comebackkia! :) Täällä tai vaikka Lilyssä, ollaan yhteyksissä! <3

    VastaaPoista
  2. Heippuli hei hei siksi aikaa kun olet poissa :)

    VastaaPoista
  3. Nyt vasta huomasin, miten en oo tajunnut käydä täällä aiemmin! Minä ainakin odotan innolla paluutasi, samaan aikaan kun blogit jäävät tauolle, minä palailen blogien luku -lomaltani takaisin ruotuun!

    VastaaPoista