2013/04/09

about shoppers

keit5keit3keit

Jos puhutaan muusta kuin maitotölkin tai porkkanapussin ostamisesta, ostokäyttäytymisen perusteella kuluttajat voi oikeastaan jakaa kahteen ryhmään. Niihin jotka harkitsevat ostoksensa todella tarkkaan, punnitsevat eri vaihtoehdot, päätyvät yhteen, mahdollisesti säästävät haaveostostaan varten ja jonain kauniina päivänä ostavat himoitsemansa jutun. Ja sitten on se toinen ryhmä, jonka edustajat ovat tunneostajia. Joku tavara voi himottaa hetkessä niin paljon että se on ehdottomasti saatava, maksoi mitä maksoi. Tavara on ihana ja sitä tullaan rakastamaan aina ja kauan, vaikka himotus syntyykin ihan hetkessä. Rahaa on laitettu erilliselle "haaveidentoteutustilille" jo hyvissä ajoin ennen kuin kulloinenkin haave konkretisoituu.

Minä tahtoisin ajatella kuuluvani tuohon ensimmäiseen, harkitsevaan ryhmään, mutta huomaan tämän tästä olevani ihan tyyppiesimerkki tuosta jälkimmäisestä shoppailijasta. Ihan mieletön hinku ja täysin vilpitön tarve jotain tiettyä ostosta varten syntyy sekunneissa. Tuon jälkeen ajatuksesta ei pääse pariin päivään eroon lainkaan. Tuona aikana yleensä ostan kyseisen tavaran, olettaen että en hankkinut sitä jo sillä sekunnilla kun asia mieleeni ja verkkokalvoilleni pilkahti.

Jotenkin ajattelin että tämä asia olisi häpeällinen, häntä koipien välissä tunnustettava juttu, mutta eihän se sitä ole. Meitä on niin moneen junaan -analyysini mukaan siis kahteen. Se, että ostopäätökseni syntyvät nopeasti ei tarkoita että haluaisin tuotetta vähemmän kuin pitkän harkinnan ostaja. Se vain tarkoittaa sitä etten jaksa odottaa viikko- tai kuukausikaupalla saadakseni jotain mitä haluan.

Ymmärrän myös harkitsija-ostajia ja pystyn samaistumaan riemuun joka tulee siitä kun haluttu juttu (on se sitten tavara, matka tai palvelu) on käsissä.

Oletko tullut ajatelleeksi kumpaan ryhmään sinä kuulut?

Kuvissa viikko sitten ostettu ruokapöytä. Pakko-saada-heti-ostos, mikäs muu.


//

I got to thinking about shopping and how different shoppers there are. In my opinion, people can be divided into two groups of shoppers (and here I don't mean buying a milk carton or a bowl of ice cream, but bigger purchases like furniture). The first group knows what they want, save money for it and one day buy the thing they want. The other group consist of buying by the feeling. Representatives of that group buy something instantly when they find something interesting. They have money saved for just this kind of moments. They can't imagine waiting for something for weeks not to mention months. Both groups appreciate and cherish their purchases an equal amount.

I have always wanted to belong to the first group, but time after time I seem to notice being a text-book example of group two: an impuls-shopper. I don't see anything bad about that. I just want what I want, when I want it.

Also appreciate the people who have guts to wait for what they want.

Which group do you belong to?

6 kommenttia:

  1. Ehdottomasti kuulun tuohon jälkimmäiseen! Olen kanssa niin "mulle kaikki heti- ihminen"... En pysty odottamaan, jos silmiin sattuu jotain, mitä tiedän ihan varmasti haluavani. Aina se ei kyllä ole kovin järkevää, varsinkaan jos rahaa ei ole säästössä kyseistä juttua varten. Joskus siis toivoisin osaavani olla maltillisempi hankinnoissa =)

    Näyttääpäs kauniilta teillä! Mistä löytyi pöytä? Onkos tuolit jo hankittu? :)

    VastaaPoista
  2. Hei, mä haluan pian nähdä uuden pöydän! :)

    Mä olen aikaisemmin ollut hetken-mielijohde-superinnostus-tää-mulle-heti-ihminen, mutta olen yrittänyt kasvaa siitä irti, ja onnistunutkin melko hyvin. Vaatii kyllä mielenlujuutta, mutta toisinaan myös tilin saldo on aika hyvä tehokeino tämän toteutumiseen :D
    Mä olen vaan huomannut, että mulla ne hetken mielijohdejutut eivät ole aina olleet kaikista parhaita pitkällä tähtäimellä, on siis tullut ostettua vähän turhaa/vääränlaista. Siksi vältän ostamasta mitään isompaa samana päivänä tai edes viikkona, jos on kyse jostakin isommasta/arvokkaammasta. Poikkeustapauksia tosin ilmenee ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla, ja kuulostat ihan multa ;D Sepä huono puoli noissa hetken villityksissä on että ne ovat herkästi aikast hinnakkaita. Mutta itse en ole yhtäkään spontaania hankintaani katunut jälkikäteen, ja se on hyvä merkki.

    Voi kiitos, kiva kuulla! Pöytä oli oikeastikin todellinen löytö, ostettiin se sattumalta Kodin1:stä kun mentiin ohikulkumatkalla ihan vaan hengailukäynnille. Tuoleja ei ole vielä hankittu eikä niille ole totuuden nimissä vielä ajatustakaan suotu. Myöhemmin sitten - tai viimeistään seuraavan mulle-toi-heti-heti -hetken koittaessa. :)

    VastaaPoista
  4. Hejhej, tervetuloa katsomaan! <3

    Tilin saldo on tottakai se ensimmäinen, joka ratkaisee edes tarkemman haaveilun. Mutta jos taloudell. tilanne antaa myöden, annan itselleni helposti luvan ostaa jotain ilahduttavia asioita sillä ostan nykyään vähemmän "pientä kivaa". Satsaan mielummin isoihin juttuihin ja siihen että saan mitä haluan, milloin haluan. Hah, kuulostaapa vähän pölöltä. :D

    Peukut sun selkärangalle, harkitsevaisuus on kultaa. :) Munkin pitäisi ehkä opetella sitä. Mutta ehkä odotan sitä virheostosta ennen kuin alan tietoisesti hillitä spontaaniuttani. ;)

    VastaaPoista
  5. Kolmas ryhmä on sitten aivottomat ostelijat, mää kuulun siihen.
    Pakko ostaa kun on halpa, ei olis rahaa mutta ostan kuitenkin, tahon kaiken heti ja nyt. Onneks sentään tää rahattomuus jonkin verran hillitsee mun koko maailman ostamista :D Mun niin pitäs kasvattaa kans selkäranka tän ostelun kanssa. Sorrun vaan just tunneosteluun tai palkitsen itteni jostain, jollain. Mutta jos saan kivoista jutuista hyvän mielen niin ei kait tästä tartteis näin itteään ruoskia...
    Pöytä on muuten ihana! <3

    VastaaPoista
  6. Hah, sorry missasin ton ryhmän! :) Tsemppiä selkärangan kasvatteluun ♥ ja toisaalta jos tulet iloiseksi ostoksistasi ja taloudellisesti kuitenkin pärjää hyvin niistä huolimatta, niin turha tosiaan ruoskia itseään. Oon sitä mieltä että iloa tuottavat asiat on aina lähtökohtaisesti hyviä ja suositeltavia! :)

    Kiitos, mäkin tykkään siitä. :)

    VastaaPoista