2014/02/25

viiden kysymyksen haaste





Sain Pihkalan Maijalta ja homevialauran Lauralta hauskan viiden kysymyksen haasteen. Kiitos naiset! 

1. Lempiväri sisustuksessa 
Valkoinen on hyvä pohja kaikelle. Se vaatii kuitenkin muita värejä rinnalleen, sillä kokovalkoinen ei ole mieleeni. Muita suosikkivärejä tällä hetkellä ovat vaalea pastellivihreä sekä yönsininen. 

2. Design-esine/huonekalu, joka ei koskaan tule meille 
Aika Kartell-painotteinen vastaus, mutta sanotaan että Ghost-tuoli, Bourgie-valaisin ja Stone-jakkara eivät sopisi meidän kotiin.  

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä 
Miehen puolikkaiden koko (alkuperäinen) mieskolmikko! Mainittakoon myös Old Lady Grantham eli Maggie Smithin esittämä vanharouva Downton Abbeyssä. 

4. Suosikki leivonnassa 
Mutakakku on niin mun juttu että sitä en voi jättää mainitsematta. Useiten tulee kuitenkin tehtyä omena-, raparperi-, mustikka- ja sienipiirakoita, aina sen mukaan mikä vuodenaika on menossa. 

5. Viisi suosikkiblogia (ja haasteen antaminen heille) 
Hups, en osaa määritellä suosikkeja, sillä mielenkiintoisia blogeja on niiin paljon. Blogin yläpalkista löytyvän links-tunnisteen takaa löytyy suuri osa suosikeistani. Välitän tämän haasteen seuraaville blogeille, joiden jokaisen takaa löytyy ihana, kaunis, lämminsydäminen nainen 





/ Sorry, no translation for this. It's a blog challenge I got from two beautiful blogists and one I'm passing on to five equally lovely ones. 

4 kommenttia:

  1. Awwww, alkuperäinen Two and a half men -kolmikko <3

    VastaaPoista
  2. Kiva kun vastasit! Hehe, tajusin vasta nyt näitä teidän vastauksia lukiessa, että henkilöhahmoissa todella tarkoitetaan nimensä mukaisesti hahmoja, ei tv:stä tuttuja persoonia kuten meikäläinen innokkaana listasi. Ehkä olisi voinut taas keskittyä lukemaan hitusen huolellisemmin kysymykset... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kiva haaste! Aa, en mä ees itsekään sitä sen kummemmin ajatellut. En vastatessani enkä sun vastauksia lukiessani. Mietin vain ketkä on telkkarissa sellaisia joille hymyilen. :)

      Poista