2013/09/26

carpet problem



Tähän asti me ollaan nautittu paljaista lattioista eikä olla haluttu peittää niitä millään. Syksyn (ja talven) tullen alkavat matot nyt kuitenkin pikkuhiljaa houkutella vanhassa talossa liikkuvien varpaita. Olen miettinyt mattojuttuja takaraivolla jo pitkään, tietäen että tämä päivä koittaa, ja koonnut niistä Pinterest-kansionkin, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty. Ei sinne päinkään.

Hyviä tyylejä ja erilaisia vaihtoehtoja on NIIN monia, ja monikin miellyttää silmääni. Tietoisuus siitä että minkä sitä valitseekin, vaikuttaa tosi paljon koko huoneen tunnelmaan, ei tee tätä rumbaa yhtään helpommaksi... Tärkein, vaikein ja ensimmäinen valittava on olohuoneen matto. Se tulisi sohvan ja sohvapöydän alle, valkoiseksi maalatun lankkulattian päälle. Ja tässä muutamia päässäni pyöriviä juttuja liittyen tähän matonvalintadilemmaan.

Olohuoneemme matto voisi olla neutraali, ajaton ja yksivärinen. Sellainen tylsempi mutta kiva ja turvallinen valinta.

Tai toisaalta taas moderni väripilkku kuten tämä Hay tässä kollaasissani.

Tai sitten jotain aivan muuta.

Edellisestä kodista meillä on iso lehmäntalja ja tummanruskea nukkamatto varastossa. En kuitenkaan välttämättä näe kumpaakaan tässä meidän nykyisen kodin olohuoneessa.

Viime aikoina olen miettinyt että voisin haluta meidän olohuoneeseen jopa kuviollisen, ehkä monivärisenkin (joo-o!) maton. Ja jos päädymme värilliseen, siihen voisi hakea sävyjä ainakin haaleanvaaleanvihreästä seinästämme. Mummolamainen, ryijymäinen tai itämainen ovat mielessä pyöriviä teemoja (tosin mieheni vähän hymyili tuolle mummolatyylille..). Ehkä jotain tuossa alla olevassa kuvassa näkyvän mainoskuvan mattojen kaltaista olisi kiva testata kotiin!

Ne on ehkä ykkösenä mun listalla tällä hetkellä.

Tai sitten se kollaasin Hay.

Tai toisaalta se ajaton ja neutraali, tylsys.

Tosi vaikeaa!

Siispä kamut, ehdotuksia ja ajatuksia otetaan vastaan!  
Minkälainen matto sopisi meidän olkkariin teidän mielestä? 



ps. Beni Ouarain on nyt kaikkien huulilla. Huomaan että mitä enemmän siitä puhutaan, sitä vähemmän se itseäni houkuttelee, näin ainakin mulla. Tulee ähky. Ainakaan nuo kopsut tai siitä inspiksensä saaneet (ainakin Ellos ja Kodin1 ovat kantaneet kortensa kekoon, ja sanonpahan muuten että jompikumpi on taatusti seuraava "blogimatto") eivät oikein nappaa mua. Muutama vuosi sitten luin lehtijutun Alvar Aallon sisustamasta talosta, jossa oli Benejä lattialla, ja silloin hokasin että siinäpä ajattoman ja arvokkaan näköinen matto. Mutta nyt tämä hypetys ehkä jopa ärsyttää.


/ I'm having massive difficulties choosing a nice carpet for our living room. Something modern and colorful or safe and timeless or something entirely different. At the moment I'm into all of those styles and really like grandma-style rugs and eastern ones. So difficult! 

Please help me... What do you think suits our living room? 


4 kommenttia:

  1. Itämainen matto olisi klassinen ja sopisi hyvin pariksi paljaan hirsiseinän kanssa. Lisäksi niissä riittää väri-, koko- ja mallivaihtoehtoja loputtomiin ja jokaiseen makuun. Ääni siis sellaiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta, Tuija :) Ja kiva kuulla että olet tuota mieltä! :)

      Poista
  2. Huokailen taas sun kauniiden kuvien ja tunnelmien perään. Tässä mattoanalyysini var så god. :)

    Koska teillä on muuten niin neutraalit pinnat ja kalusteet, maton ei mielestäni tarvitse olla neutraali jos ei ihan välttämättä halua. En siis pelkäisi levotonta fiilistä, vaikka matossa olisi kuvioita ja väriä. Ehkä neutraali voi jopa olla liian pliisu.

    Tyylillisesti hirsiseinän kanssa sopisi myös mummolamainen räsymatto, mutta koska en pidä niistä niin paljoa kuin ikisuosikeistani itämaisista matoista kannatan Tuijan vanavedessä niitä. Samaan aikaan ajatonta ja trendikästä. Etnisyys luo kiinnostava kontrastin ja jännitteen suomalaisen hirsiseinän kanssa, ja itämaisista matoista tulee mielestäni aina tosi kodikas ja lämmin tunnelma.

    Aivan mieletön tuo Matto-Centerin esitteen kollaasi. Me tilattiin meidän afganistanilainen matto CarpetVistalta ja olin oikein tyytyväinen, eli siinä yksi vinkki myös. Meidän ystävät tilasi samasta puljusta ison kakkoslaatuisen itämaisen maton ja se on myös upea (eikä kakkoslaatu näy matossa mitenkään - tässä tapauksessa pienet virheet korkeintaan lisäävät persoonallisuutta).

    Mitä vaan valitset niin hyvä tulee, koska teidän koti nyt vaan on. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä!

      Mä oon vähän samaa mietiskellyt, linjalla neutraali vs. katseenvangitsija nimittäin. Erikoinen matto toisi sopivasti jytkettä tilaan! :) Sikäli mikäli hirsiseinä ja vihreä seinä eivät sitä jo ole. Ja siis eivät tietenkään ole näinkin levottomalle tyypille.

      Olisin voinut tarkentaa että mummolamaisella tarkoitin tässä lähinnä sellaista jotain ryijymäistä tai kukkakuvioitua mattoa, enkä niinkään räsymattoa tähän huoneeseen (muissa toimisi kyllä hyvin!). Joku sellainen tai sitten juurikin itämaistyylinen voisi myös olla aika wau!

      Teidän matto on tosi kaunis, voi vitsi! Ja miksei olisi, sun pettämättömällä tyyliniekan silmälläsi kun on valittu. Ainut ongelma itämaisissa on hyvin positiivinen sellainen: värien ja kuvioiden kesken iskevä valinnanvaikeus. :)

      Kiitos myös Carpet-Vista -kokemuksen jakamisesta! Tuo on kiva kuulla, varsinkin kun itsellä ei ole aiheesta aikaisempaa kokemusta. Nimim. aikaisemmin matot aina myymälöiden varastovalikoimista...

      Ja siis eikö vaan ookin ihana setti tuossa esitteessä! Varsinkin vasemman yläkulman vihreäsävyinen ja sen alla oleva siniharmaa miellyttävät kovasti.

      Tämä pohdinta jatkunee vielä tovin. Mahtaakohan olla lumi maassa ennen kuin meillä on matto lattiassa...

      Poista