2013/12/18

I don't want a lot for christmas






Jouluvalmisteluiden, lahjojen ja sapuskojen miettimisen, siivouksen ja toinen toistaan vangitsevampien pinterest-kuvien innoittaman joulutuunaamisen myötä unohtuu helposti se mikä tässä juhlassa on itselle tärkeintä. Se mitä itse ihan todellisuudessa eniten joululta kaipaan, jotta joulu tuntuu minulle joululta.

Ihan oikeasti oikeasti oikeasti haluan eniten vain viettää kiireetöntä aikaa tärkeimpien ihmisten kanssa. Siskon, vanhempien, poikaystävän suuren perheen, isovanhempien, parhaan ystävän sekä tietty oman kultani. Kuusen alla olevat lahjavuoret eivät vedä lähellekään vertoja sille että saa viettää pitkät pyhät parhaiden tyyppien seurassa. 

Kun joulua yhdessä viettävien joukot ovat suuria ja välimatkat pitkiä, on palapelissa monta liikkuvaa osaa ja niiden yhdistäminen tuottaa meille ainakin tänä vuonna harmaita hiuksia. Sitä tahtoisi ehtiä viettää aikaa jokaisen kanssa ja ennen kaikkea tahtoisi varmistaa etteivät yksineläjätkään joutuisi viettämään päivääkään joulustaan yksin. Pohdimme vielä miten sijoittelemme tämän palapelin palaset niin että ylläolevat tavoitteet täyttyvät. Pakko sanoa että tämä on aikamoinen pähkinä! 

Näistä kuvista ja tunnelmista terkut teille... Pus, ihanaiset! 



There is just one thing I need... 

All I really really want for Christmas is that I could spend as much time with the ones I love as possible. My sister, mom and dad, my boyfriend's big family, my best friend and my darling boyfriend of course. 

We're still trying to figure out how all this would be made possible the easiest this year. Quite a puzzle, I have to say! 

4 kommenttia:

  1. Mulla on tänä jouluna sellainen tilanne, että olen aaton yksin (tai itseasiassa koko ensi viikon), koska toinen puolisko on työmatkalla. :/ Sukulaiset kierrämme läpi viikonloppuna (onneksi on pieni suku molemminpuolin :D), joten täysin yksin ei tarvitse olla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sentään sinua :( Ehkä voisit mennä jonkun sukulaisen tai ystävän luo myös jouluaattona/pyhinä käymään? Joka tapauksessa lämmintä ja suloista joulua sulle! Nauti suklaista, glögistä, leffoista, viinistä, jne.

      Poista
  2. Juuri näin!

    Helposti touhotuksen keskellä voi unohtua se tärkein. On ihan kiva saada ja antaa lahjoja, mutta kaikkein eniten kyllä kaipaa ja odottaa sitä, että ei olisi kiire mihinkään ja voisi rauhoittua tärkeiden ihmisten lähelle. Syödä hyvin, seurustella, saunoa ja nauttia hiljaisista päivistä.

    Rentouttavaa ja rauhallista Joulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! :) Kiitos toivotuksista, ihana, ja samoin Sinulle! <3

      Poista