2014/04/12

one man's trash





Meidän taloudesta käydään juuri nyt tosi usein kaatopaikalla. Näin remontin alkuvaiheessa syntyy purkujätettä luvattoman monta peräkärryllistä ja niistä on päästävä eroon. Kaatiskäynnit ovat yleensä aika kalliita keikkoja (esim. vanhojen eristevillojen lautturimaksut pyörivät pöyristyttävissä lukemissa), mutta viime viikolla yksi käynti jäi pitkälti plussan puolelle. 

Poikaystävän mukaan oli tarttunut vähän paluukuormaa (luvatonta juu, tiedetään). Vanha puuarkku ja kaksi pinnatuolia löysivät uuden kodin meiltä vaikka olivat jo kertaalleen viety viimeiselle matkalleen. 




Onnittelin löydöistä, sillä kaikki kolme ovat aivan mahtavia. Arkku päätynee hamassa tulevaisuudessa valmistuvaan makkariimme edustamaan "something old"-osastoa. Arvuuteltiin että mahtaakohan tämä olla joku vanha armeijan arkku tai tavarakontti vai mikä, kun on niin kovasti leimaa kyljessä. Vaikka Google yleensä tietää kaiken, tätä mysteeriä ei sekään onnistunut ratkaisemaan. Ainakaan vielä. 

Ja alkaapa keittiön pöydän ympärille kaavailemani wieniläistuolien ja pinnatuolien muodostama bändi olla nyt kasassa sekin. Kaksi wieniläistä ja kaksi perintöpinnatuolia saivat nyt seuraa kahdesta roskalavalöydöstä. 



/ My boyfriend found this old wooden box and two of those chairs in the trash. Well, now they're our treasures. :)

13 kommenttia:

  1. Hienot löydöt ja ihana korukippo.
    Minusta luvatonta on viedä kaatopaikalle hyvää tavaraa.
    Kierrätyskeskukset ja muut instanssit on näiden aarteiden "hävityspaikka".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Tosi sääli jos nämäkin kamat olisi tulleet tiensä päähän liian aikaisin. Onneksi on meitä trash-loverseja ;)

      Poista
  2. Kauniit löydöt! :) Itse ihastuin pinnatuoleihin lapsuudessani ja nuoruudessani setäni kotona, ehdimme jos sopiakin että minä saan tuolit perinnöksi aikanaan (tai jopa aiemmin jo), mutta valitettavasti kaikki kahdeksan tuolia ja niihin kuulunut pöytä tuhoutuivat tulipalossa kymmenisen vuotta sitten. :(
    Nyt etsiskelen kirppareilta sopuhintaisia yksilöitä, vaan vielä en ole törmännyt yhtä ihaniin kuin setäni omat aikanaan. Ne olivat ihanan pirteät kirkkaankeltaiset yksilöt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi, onpa todella harmi!
      Pinnatuoleja on kirppiksillä aika paljon, joten toivottavasti löydät sopivat. Tosin väriä voi vaihtaa :) Mekin ollaan hiottu ja maalattu yhdet puunväriset pinnatuolit valkoisiksi saadaksemme sopivat.

      Poista
    2. Ongelmana vaan onkin se, että joko pinnat ovat väärässä kulmassa tai tuolin reuna liian pyöreä. ;D Olen sen verran perfektionisti, että tuolin tulee olla just eikä melkein. :)

      Poista
  3. Vau mitä löytöjä! Puuarkku varsinkin. Miten kukaan voi luopua tollaisesta?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Tosi käyttökelpoista tavaraa menee ihan liikaa roskiin. Voi voi voi :/

      Poista
  4. Harmittaa aina kun Suomessa viedään suoraan kaatikselle! Täällä Australiassa on ihan yleistä että kamoja dumpataan tien kylkeen ja sit parin päivän päästä joku kaupungin henkilö tulee ne viemään pois. Mutta siinä ne istuu sitä ennen kadulla vapailla markkinoilla ja joskus saattaa olla lappuja "varo, pyora vahan irronnut" :) Et ei ole mitään hävettävää viedä siitä mukaansa. Myös garage salet on yleisiä jossa vanhasta kamasta pääsee halvalla eroon. Tosi kiva mun mielestä ja meidän kodossa on tosi paljon tällaista "roskakamaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Australiaan!
      Onpa mielenkiintoinen tyyli siellä! :) Ja varmaan ihan toimivakin, olettaen että joku (viimeistään ne kaupungin työntekijät) ne kamat siitä tienvarresta joskus roudaa pois. Garage-salet olis täälläkin kivoja, ja harmittaa ettei sellaista kulttuuria ole Suomessa enempää. Se olisi ekologista ja kätevää. :)

      Poista